Siirry pääsisältöön

Tekstit

Onnellisuus ei saavu siihen pyrkimällä

Vaan se syntyy sivutuotteena silloin, kun olemme itsellemme tärkeiden asioiden äärellä. -Maaret Kallio

Olen monesti miettinyt onnellisuutta. Mistä se koostuu, mitä siihen sisältyy ja mitkä asiat tekevät onnelliseksi. Onko onnellisuus matkoja ja rahaa, hienoja puitteita, työntekoa, kenties jotain ihan muuta? Tarvitaanko siihen omaisuutta ja varallisuutta, vai voiko ihan pelkkä arki ja perus toimeentulo tehdä onnelliseksi. Mitä ylipäätään on hyvä arki? Tarvitaanko siihen vauhtia ja yllätyksiä, vai riittääkö tasainen tallustaminen? Sietääkö se epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä, vai kuuluuko onnellisuuteen aina vain positiivinen mieli ja ilon kipinät? Olen kuunnellut Maaret Kallion lujasti lempeä- äänikirjaa. Aluksi ajattelin sen olevan itsensä toistamista ja ehkä jopa vähän tylsää kuunneltavaa. Päätin kuitenkin kuunnella kirjan kannesta kanteen kun kerran aloitinkin. Kirjassa käydään läpi paljon tunne elämää, omien tunteiden säätelyä ja pysähtymistä arjessa. Siinä puhutaan kiireestä, as…
Uusimmat tekstit

Unettomuus

Itse perkele. Pahinta mitä terveellä ihmisellä voi ongelmana olla. Se sekoittaa pääkopan, pitää silmäsi ja ajatuksenjuoksusi sumeana, se unohtaa kaikki tärkeät asiat, pitää huolta siitä että pysyt hereillä vaikka aivosi nukkuisivatkin.  Se saa sinut itkemään mitättömistä asioista ja hermostumaan helposti. Se saa sinut unohtamaan avaimesi kotiin ja kadottamaan itsesi työmatkalla. Unettomuus on jotain niin kamalaa, ettei sitä voi hyvin nukkuva ihminen edes ymmärtää.  Siitä tulee oravanpyörä, kuukausia kestävä tie jossa kääntöpaikkaa ei ole. Tie ei pääty vaan jatkuu jatkumistaan.

Tältä musta on tuntunut pari kuukautta. Valvoa, kun muut nukkuu. Valvoa, vaikka olisi mahdollisuus mennä päiväunille. Valvoa, vaikka väsymys on potenssiin sata. Samasta ongelmasta kärsin viime raskaudessa. Nyt joskin suuremmassa mittakaavassa. Alkaa pian tuntumaan siltä kun en enää muistaisi omaa nimeäni. Lasta pitäisi hoitaa. Herätä uuteen päivään tunti unen saannin jälkeen. Pitäisi sitä ja tätä, mutta kun ei o…

Hepsan hopsan

Trallalallalaa. Taakse jäänyt joulu ja muutto uuteen kotiin, naurettavan lyhyet yöunet ja työputki, uusivuosi ja ystävän parin yön vierailu helsingissä, parit kissanristiäiset ja kummitytön syntymä. Huh! Kaikki tämä kahdessa viikossa. Eipä voi muuta sanoa kun hepsan hopsan trallalallalaa, kaksi lautasta lyö pääkopassa yhteen. Tuntuu kun olisi elänyt täydessä pimennossa viimeiset pari viikkoa. Olen alkanut odottamaan ihan vaan normaalia arkea ja niitä perus asioita. Sitä kun laittaa kotona ruokaa ja pyykkäilee, käy Nion kanssa puistossa jne.  Jouluna kävin lähinnä nukkumassa uudessa kodissamme, sillä aamut olin töissä ja illat vietimme Rikun perheen luona. Vuosi 2019 pyörähti myöskin käyntiin töiden merkeissä. Toisaalta olen nauttinut, mutta toisaalta taas kotoa poissa oleminen on aiheuttanut ahdistusta ja halua olla vaan rakkaimpien kanssa, kun kerran Rikukin on lomalla. Niin ristiriitaiselta kun se kuulostaakin, tästä on ollut balanssi kaukana. Pikkuhiljaa kuitenkin tavarat on alkanu…

Oma-aika

Mulle on aina ollut tärkeää saada omaa aikaa. Niin on ollut  ennen parisuhdetta ja lapsiakin. Se on aina korostunut pitkään kestävissä sosiaalisissa tilanteissa, ja oonkin aiemmin kirjoitellut blogiini erityisherkkyydestä ja elämästä tämän piirteen kanssa. Kun Nio syntyi, mulla oli ihan oikeasti haasteita itseni kanssa kun toinen oli siinä aivan kokoajan. Imetin, ja se oli tärkeää mulle. Alussa pääsin viettämään aikaa itsekseni aina tunnin kahden jaksoissa. Se oli mulle todella tärkeää ja palkitsevaa. Oon ekstrovertti, sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa. Siltikin kuormitun ja ahdistun helposti jos en pääse hengähtämään tasaisin väliajoin. Riku on onneksi oppinut tunnistamaan nämä piirteet ja useasti tarjoutuukin lähtemään lapsen kanssa ulos työpäivän jälkeen, tai sitten vaan ehdottaa että mun olisi hyvä käydä haukkaamassa happea. Kun olen henkisesti kuormittunut, se näkyy kireytenä, väsymyksenä ja alakuloisuutena. Alussa meidän suhteessa painittiin kahden erilaisen luonteen rist…

Mitä me oikein kuviteltiin?

Mitä me oikein kuviteltiin että tulee tapahtumaan, kysyi Riku multa muutama ilta takaperin. Katsoin kysyvästi sillä en ihan ymmärtänyt pointtia. "Niinkuin mistä" vastasin..


Olimme juuri tulleet maskusta sohvakaupoilta. Nio oli ollut koko päivän todella hankala. Huusi pää punaisena automatkat mennen tullen ja hän oli kaupan teon ajan todella hankala. Kitisi ja alkoi huutamaan sylissä, mikään ei kelvannut. Kun hänet päästi lattialle kävelemään, hän lähti juoksemaan ulos liikkeestä liukuportaita kohti. Vuorollamme juoksimme hänen perässä sillä sylissä huuto yltyi sellaiseksi ettemme edes kuulleet myyjän puhetta. Aivan todella raivostuttavaa.
Olimme ennakoineet vielä reissun niin että hän sai nukkua päiväunet ennen lähtöä sekä syödä kunnon päivällisen, jottei ainakaan väsymystä tai nälkäkiukkua tule. Eipä mennyt taas niinkuin strömsössä. Pääsimme kotiin ja olimme molemmat vaan hiljaa, sillä reissu oli taas kerran aivan hirveä ja uuvuttava. Tuntuu kuin yksi vuotias lapsemme ei os…

Asumiskuviot ja lähestyvä muutto

Asumme helsingin kaupungin vuokra-asunnossa herttoniemenrannassa. Olemme elelleet tässä kaksiossa vuodesta 2014.


Paikkana herttoniemenranta on ollut aivan mielettömän ihana, emmekä millään olisi halunneet muuttaa täältä pois. Rantaan on kahden minuutin matka, kaikki kaupat ja palvelut on kävelymatkan päässä sekä leikkipuistoja sekä päiväkoteja tässä on useampi. Kuitenkin raskauduttuani oli aivan päivän selvää että tarvitsemne isomman asunnon. Tila alkaa kahdella aikuisella ja yhdellä lapsella jo käymään vähiin, joten en edes haluaisi tietää miten ahdasta olisi kahden lapsen kanssa asua tässä. Tottakai monet perheet saavat asumisjärjestelyn näinkin toimimaan, kun ei kuitenkaan vielä pienet tarvitse omaa huonetta. Tiedän myös erään perheen joka asuu yksiössä lapsensa kanssa, joten nämähän ovat vaan järjestely kysymyksiä. Meille kuitenkin asunnonvaihto oli aivan selkeä ja etukäteen päätetty juttu. Kesäkuussa tämä asunto rumba siis sai alkunsa. Laitoimme oman uuden hakemuksen kaupungille …

Rv 26+0

Muiskis!

Täällä alkoi tänään raskausviikko 26+0. Masu kasvaa kovaa vauhtia ja olo on edelleen oikein mainio. Viikot vaihtuu aivan älytöntä tahtia ja tuntuu ettei tätä kaikkea ole kerennyt ihan täysin vielä sisäistämään. Huomaa kyllä selkeän eron ensimmäiseen raskauteen, jolloin päivittäin pisti merkille ne pienimmätkin liikkeet, ihaili kasvavaa kumpua ja tiedosti raskauden koko ajan. Nyt kuitenkin kun jaloissa pyörii tuollainen yksi vuotias touhu tonttu, ei ihan oikeasti aina muista edes olevansa raskaana. Oli ihan hauskaa tossa taannoin kun järjestin ystävälleni babyshowereita, sillä eräs vieraista oli aivan kauhuissaan kun touhuilin vauhdikkaasti ja kestitsin vieraita. Kannoin siis Nioa sylissä samalla kun tein juhlavalmisteluita. Hän ihmetteli ihan ääneen että miten raskaana oleva kykenee kaikkeen tuohon, ja vielä näyttää siltä kun ei olisi raskaudesta tietoakaan. Mietin itsekseni vaan että "tätä tää mun elämä on". Hah!


Oon aina tottunut touhuamaan enkä osaa ajatella että…